torstai 28. heinäkuuta 2011

Hääkuumetta(ko?)

Minusta on hirvittävän kiva katsella kaikkia hääohjelmia. Minusta on hirvittävän ihanaa jos joku menee naimisiin. Luen lehdistä aina kaikki hääjutut ja tuijotan tarkkaan kauniita morsiamia. Kaupungilla ollessa pysähdyn ikkunan eteen katselemaan hääpukuja. Inhoan kukkia, mutta silti ihailen ja suunnittelen hääkimppuja. Sitten tajusin, että onkohan minulla hääkuume?

Minulla ei missään nimessä ole mikään kiire naimisiin. Eikä me olla edes vakavasti siitä puhuttu. Mutta minusta on vaan kiva haaveilla ja suunnitella. Minusta paras ajankohta olisi kesä 2014, koska ollaan tuolloin oltu yhdessä 10 vuotta ja kihloissakin jo 5 vuotta. Mutta tämä on MINUN mielipide.Timon mielestä naimisiin ehtii myöhemminkin, ja hän heitti ajankohdaksi 2050. Eikä ymmärtänyt yhtään, kun kerroin että haluan naimisiin nuorena ja nättinä...

Haluaisin pienen pienet häät lähimpien kesken. En halua kirkkohäitä, vaan haluaisin mökkihäät. Minusta olisi ihana ajatus tepastella laituria pitkin isin kanssa, ja sitten itse vihkiminen tapahtuisi siellä laiturin päässä. Haluaisin myös papin paikalle, vaikka Timo ei kirkkoon kuulukkaan. Itse asiassa ystäväni on pappi Helsingissä, voisikohan hän tulla vihkimään?

Haluaisin ehdottomasti lyhyen hääpuvun. Ensinnäkin ne ovat minun mielestä rentoja ja kauniita, ja mökkihäihin soveliaampia kuin pitkät. Vaikka en liiemmin kukista perustakaan, haluan ehdottomasti jonkun pienen kimpun. Paino sanalla pieni. Morsiuskimpun tulee olla yksinkertainen, ja ehdottomasti valkea.
Kukkina joko ruusut tai liljat. Tai orkideat. Tai kallankukat tai..


Tässä on täydellinen yläosa. Myös kampaus on kiva.










Hääkampaustakin olen ehtinyt suunnitella. Toisaalta haluaisin hiukset tiukasti nutturalle, koska se on ehkä eniten minun näköinen. Toisaalta haluaisin hiukset osittain auki, toisaalta taas olisi kiva jos ne olisi kokonaan auki. Tiedän jo nyt, että saan tästä kampaus asiasta kamalan stressin. Ehkäpä pukuvalinta sitten ratkaisee, kuinka kutrit laitetaan.

Mieleisiä sormuksiakin on jo löytnyt. Kihlasormus on titaania, joten en tiedä pitäisikö vihkisormuksenkin olla, vai natsaako siihen esimerkiksi valkokultainen? Tai jokin rivitimanttisormus?
Haluaisin kuitenki että se olisi hiukkasen kihlasormusta leveämpi, ja siinä saisi olla joku timantti. Tai kaksi..




Tillanderin Amanda



tämä on minun ykkössuosikki kampaus!





Meidän häissä ei tule olemaan mitään perinteisiä hääleikkejä eikä ainakaan morsiamen ryöstöä. Haluaisin pienen ja tunnelmallisen vihkitilaisuuden ja illalla syötäisiin ja juotasiin hyvin ystävien ja perheen kesken. Hääjuhla olisi rento, vieraiden asut rennon kesäiset. Ei mitään pakollisia, jäykkiä seremonioita vaan kivat kesäiset juhlat. Livemusiikki olisi kiva. Ja häävalssi. 

Jotain perinteistä kuitenkin haluan. Polttarit. Tuleville kaasoille sen verran tiedoksi, että en todellakaan ole suostumassa mihinkään kortsun myyntiin Kuopion torilla jossain pelleasussa. En ikinä.
Että siihen kahtoen suunnitelkaa. Vietimme ystäväni polttareita vuosi sitten, ja täytyy sanoa että ne oli upeat!
Niissä ei nolattu ketään (eikä se ole mielestäni polttareiden tarkoituskaan) eikä morsian joutunut tekemään mitään tyhmiä temppuja pelleasussa (vaan HOITSUN asussa joka on erittäin ok :D )Itse morsiamena olisin ehken kaivannut morsiussaunaa, mutta silloin tämä ei onnistunut syystä että meillä oli käytössä hotellin sauna. Mutta ne olivatkin niin täydelliset polttarit, että morsmaikku ei tainnut moista edes arvata kaivata.

Ah, tämä häiden suunnittelu on kyllä hurjan mukavaa puuhaa. Onneksi ne ei ole kuitenkaan ihan vielä ajankohtaiset, niin ei tarvitse alkaa stressaamaan kampauksesta...

7 kommenttia:

  1. Varo vaan, siitä se lähtee pikku hiljaa lapasesta sitten. Viattomasti se aina alkaa... ;)

    -Laura

    VastaaPoista
  2. sinullahan on ihan selvät sävelet, toteutusta vaille ;) ihanat häät tulisi noilla suunnitelmilla kyllä!

    ja hei, minähän sain loppujenlopuksi sen morsiussaunan! oikeastaan ajoitus olikin kivompi silloin häitä edeltävänä iltana kaasojen kanssa, tosin koko mahtava polttariporukka ei päässyt osallistumaan :(

    VastaaPoista
  3. Heipsan :)

    Kivalta kuulostaa sun sunnitelmat :) ja hyvin samantapaisia ajatuksia kuin itselläni oli häiden suhteen :) pienet häät, vain lähimmät yms.. mutta kirkko oli mulle ehdoton vihkipaikka :)

    me siis mentiin naimisiin Juhannuksena 2011 ja
    olen tuo morsian, jonka kuvan oletkin tuonne ekaksi laittanut :) kiva, että joku tykkäs tyylistäni :)
    tuo pukunu yläosa onkin tosi kaunis, kun on pitsiä päällä ja se rusetti rinnan alla, ne olivatkin mun toiveet hääpuvusta, ja halusin myös pitkän puvun :)
    kun puku itsessään oli niin koristeellinen, niin halusin yksinkertaisen kampauksen :) ja kimppu oli ihan mielettömän kaunis, ovat siis liljoja :)

    Blogissani on kans joitakin meidän hääkuvia, että jos kiinnostaa, ni sinne tutkiskelemaan :)

    *olen ihan otettu, ku kuvani olit tänne lisännyt :D*

    VastaaPoista
  4. Ihan hupsu yhteensattuma että päädyit blogiini :) minä jo säikähdin, että saan jonkun syytteen kun luvattomasti sinun kuvia täällä julkaisen... Mutta kävin vähän jo valaisemassa sinun blogissasi miksi sinun kuva nyt sitten koreilee minun blogissa.. kiitos vain kuvan lainasta :)Olet kyllä ollut niin upea morsian jokaista yksityiskohtaa myöten!! huh. Onnea vielä kerran avioparille! Ehkäpä täällä blogimaailmassa törmäillään jatkossakin!

    VastaaPoista
  5. Onko kuvan sormus tillanderilta? On aika hieno :)

    VastaaPoista