sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Tour de Ahvenanmaa

Tämän kesän retkikohteena oli Ahvenanmaa. Jo viime kesänä Tallinnassa päätimme, että seuraavana vuonna vuorossa on Ahvenanmaa autoillen. Retki starttasi hieman ennen puolta yötä sunnuntaina, kun lähdimme ajamaan kohti Turun satamaa. Farkkuauto oli pakattu kattoaan myöten täyteen, mutta olihan meitä sentään kolme naista lähdössä reissun päälle ;)

lähtötunnelmissa
Matka satamaan sujui rattoisasti, yöllä kun ei juuri liikennettäkään ollut. Oltiin hyvissä ajoin (lue: liian aikaisin) satamassa, joten tunnin käytimme nukkumiseen autossa, tai siis nukkumisen yrittämiseen. Laiva starttasi satamasta kello hyvissä ajoin, ja aamupalan jälkeen reissun juniori hyytyikin baarin jakkaralle...



Maisemat Turun saaristossa ovat upeat, kamera lauloikin jo menomatkalla kiitettävästi. Reissuväsymyksestä huolimatta laivamatka oli mukava ja sujui joutuisasti.




Ensimmäinen päivä Ahvenanmaan ympäriajosta käytettiin idän puolen tutkimiseen. Maisemat oli hurrrrrjan kauniita! Välimatkat Ahvenanmaalla on naurettavan pieniä, tästä tulikin yleinen vitsi viikon aikana. Kaikki Ahvenanmaalla on muutenkin "pientä ja kaunista" ja tuo kyseinen lausahdus kuului useamman kerran matkailijoiden suusta.

Ensimmäinen näkemisen arvoinen paikka oli Kastelholman linna. Linna on rakennettu alunperin 1300-luvulla puolustuslinnakkeeksi. Sisälle linnaan ei tohdittu mennä, tyydyttiin vain käppäilemään linnan pihamaalla. 



 Linnoituksen jälkeen vuorossa oli Bomarsund ja sen rauniot. Tämä oli yksi minun lempipaikoista, oli niiiin hirveen nättiä.




Matka Bomarsundista jatkui kohti Vårdoa. Tämä oli varmaan pisin väli mitä ajettiin pysähtymättä ja sekin kesti ehkä 20min... kaikki kun on niin pientä. Ja kaunista. Väliin mahtui pari eri lossimatkaa, nekin kovin lyhyitä.





Puolentoista vuorokauden valvominen alkoi ottaa koville ja kaaduimmekin sänkyyn kello hyvissä ajoin. Majapaikkamme sijaitsi Godbyssä, 15km Maarianhaminasta pohjoiseen päin. Yövyimme urheilukeskuksen yhteydessä olevassa Vandrarhemissä, vaatimaton, mutta oikein oiva majapaikka meille.


Aamulla, hyvin nukutun yön jälkeen, matka jatkui kohti pohjoista. Vuorossa oli Geta ja Havsvidden.  Havsvidden oli ehdottomasti minun suosikkini Ahvenanmaalta, todella kaunis paikka! Ehdottomasti näkemisen arvoinen.





Getasta matka jatkui kohti länttä, vuorossa oli Eckerö. Eckeröstä löytyi Käringsund, josta puolestaan löytyi kauniita maisemia ja villieläinsafari.




Matkalla "kotia" kohti poikettiin vielä katsomaan vanha posti- ja tullitalo, suklaatehdas,  Ahvenanmaan suurin ja hienoin uimaranta (todella pieni sekin!!) sekä Kungsön patterit ja näköalatorni. Tuo viimenen nähtävyys aiheutti keskuudessamme suurta huvia, kun katsoimme kartasta että jossain pitäisi ko. nähtävyys olla mutta kyltti nähtyävyyksille oli niin pieni, ettei millään meinattu sinne osata. Kuten jo osattiin aavistaa, itse nähtävyys oli myös hyvin pieni. Samoin tie sinne...

Rankan päivän jälkeen mentiin nauttimaan iltapalaa näköalakahvilaan Uffe på Bergetille. Uffe på Berget on kahvila, joka on rakennettu suomen ensimmäisen tietunnelin päälle korkealle kalliolle. Uffen kahvila oli sopivasti majapaikkamme kulmilla ja kahvilassa vierähtikin tovi istuessa ja ihastellessa. Ei vois kahvila kyllä hienomalla paikalla olla! :)





Keskiviikkopäivän olimme päättäneet pyhittää Maarianhaminalle, shoppailulle ja hyvälle ruualle. Ikävä kyllä tuo shoppailu jäi vain haaveeksi, Ahvenanmaalla kun kaikki on sitä pientä ja kaunista,  niin sitä olivat myös kaupat. Kaupat itse asiassa loistivat olemattomuudellaan, tai sitten me ei vain yksinkertaisesti löydetty hyviä shoppailumestoja. Vietimme kuitenkin mukavan päivän Maarianhaminassa laivoja ihastellen ja toki panostimme sitten siihen ruokaan ;) Päivä oli kaiken kaikkiaan vähän sellainen hömppäpäivä, mutta oikein sopiva näin lomalle. Johan tuota tulikin istuttua autossa jokunen tovi...





 Torstaina oli kotiin lähdön aika mutta ennen laivan lähtöä ehdittiin vielä ihastella satamassa laivoja ja nauttia hyvästä säästä. Meillä lomalaisilla kun sattui olemaan järjettömän hyvät säät (kuten kuvistakin näkee), kotikonnuilla porukat puolestaan kärvistelivät +10 asteessa ja vesisateessa. Hihiihihi. Kerrankin oltiin oikeassa paikassa oikeaan aikaan!







Paluumatka tapahtui upouudella Viking Line Gracella ja täytyy kyllä sanoa että olo oli kuin Titanicissa konsanaan! Juku mikä laiva! Suosittelen. Ennen grande finaalia, eli pitkää kotimatkaa keskellä yötä,  masut täytettiin laivan buffassa. Nam!




Kotiin saavuttiin aamuyöllä rättiväsyneinä, mutta onnellisina. Seuraavaa reissua odotellessa :)

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Juoksua, juoksua

Juoksutreeniä on takana nyt kokonaiset 7 viikkoa! Huh!

Tänään ohjelmassa oli 5km+5min päälle, ja kyllä täytyy sanoa että hapotti! Reisilihakset (jep, mulla on nyt semmoset!!!) aneli armoa jo lenkin aikana, mut hammasta purren mentiin loppuun asti! Tapana kun ei ole jättää leikkiä kesken.

Juoksutreeni on edennyt kaiken kaikkiaan hyvin, monta itsensä ylittämistä on tapahtunut! Fiilis on lenkin jälkeen mieletön :) Muutama viikko olisi vielä rehkittävä ennen suurta koitosta, 10km juoksua. Ensi viikolla alkaakin sitten intervalli- harjoitukset, hui!  Nyt vuorossa on kuitenkin ansaittu kesälomareissu Ahvenanmaalle! - ja kyllä, tennarit on pakattu matkalaukkuun ;)

Ai miten niin juoksu on koukuttavaa? ;)

Pieni ja pörröinen

Pienen ja pörröisen Ricon tarina


Keväällä aloin etsiä sopivaa kenneliä, joka kasvattaisi shetlannilammaskoiria. Olihan Lennin saatava kaveri itselleen. Toinen noutaja ei tulisi kuuloonkaan, kun edelleen asutaan kaupungissa. Halusin pienen ja pörröisen sheltin, niinkuin Roope oli. Toista Roopea ei kuitenkaan tule, joten halusin pennusta erivärisen kuin enkeli-Roope oli. Halusin, että kenneli olisi tässä lähellä, kasvattajalla olisi tricolour-värisiä koiria ja että kasvattajan kanssa osuisi kemiat yksiin. Aikani etsittyä löysin Funnytailin , ja sen enempiä märehtimättä otin kasvattajaan yhteyttä. Kerroin kuka olen ja millainen perhe meillä on, ja että millaisen koiranpennun haluaisin. Syksyllä.

Niin, Ricon piti tulla meille syksyllä, seuraavasta pentueesta joka olisi luovutuksessa syyskuun tienoilla, juuri sopivasti meidän etelänmatkan jälkeen. Olin ajatellut, että minulla olisi kevät ja kesä aikaa lämmitellä Timo toisen koiran suhteen :) Pidimme kasvattajan kanssa yhtä harvase päivä, ja aika pian kävi ilmi että olemme hyvin samanhenkisiä räpätätejä, ja minulle oli aivan selvää että haluan pennun juuri häneltä. Minun oli tarkoitus vierailla kesäloman aikana kennelissä, ja tutustua kantaviin narttuihin.

Mutta sitten kohtalo puuttui jälleen peliin. Se oli maanantai, kun kasvattaja otti yhteyttä. Trikkiuros vapaana. Tipuin melkein penkiltä. Mitä? Nyt? Jep. Pentu oli palautunut kasvattajalle. Eikun puhelua Timolle töihin. Ja anopille. Siitä alkoi armoton vääntäminen, onko pentua järkevä ottaa nyt? Minulla on kesälomareissu Ahvenanmaalle varattu, syksyllä on reissu Korfulle ja ja ja....mutta toisaalta, minulla olisi nyt sopivasti kesäloma ja saisin olla pennun kanssa kotona. Olin päätökseni tehnyt. Onnekseni Timo antoi siunauksen tälle minun päätökselle.

Lauantaina oli sitten suuri päivä, kun vihdoin pääsimme hakemaan pennun kotiin. Miehet jäi mökille ruuanlaittoon ja me tytöt; minä, äiti ja kesävieraamme Noora lähdettiin ajelemaan kohti Leppävirtaa. Voi sitä onnen tunnetta!!

Seuraava vääntö käytiinkin sitten pennun nimestä. Tosca, Niki, Jyrki, Jare, Veikka, Zorro.... lopulta Timo voitti nimisodan ja pennusta tuli Rico. Ja hän on kyllä niiin Rico kun vaan voi olla! 





maanantai 8. heinäkuuta 2013

Ihana viikko!

Ensimmäinen lomaviikko on nyt lusittu ja viikko olikin mitä mainioin!
Maanantaiaamuna suuntasin nenän kohti kampaajaa ja tukka saikin hieman uutta väriä pintaan. Maanantain ohjelmaan kuului myös hyvää ravintolaruokaa hyvän ystävän seurassa ♥
Tiistaina vuoden kestänyt odotus palkittiin, kun Noora ja Jani ajeli Nalle-koiran kanssa Raahesta meille kesäloman viettoon! Suuntasimme heti tiistai-iltana Viinijuhlille fanittamaan Cheekiä ja Kaija Koota sekä tietysti hieman maisetelemaan viiniä...  😊



Olin tarkkaan miettinyt mitä kaikkea haluan viikon aikana Kuopiosta vieraille esitellä, ohjelmaan oli suunniteltu mm. Puijon Torni, Matkus, Alahovin viinitila, Vänäri yms. mutta Pekka Pouta oli vissiin tästä ohjelmasta hieman erimieltä... kelit ei oikein suosinut meitä, joten sisävesiristeily viinitiloineen jäi pelkäksi haaveeksi, samoin Puijon Torni ja lenkkipolut Puijolla. Kävimme kuitenkin tuhlaamassa rahoja Matkuksessa ja loppuviikoksi suuntasimme lomaparatiisiin, eli mökille! Mökille meno olikin oikien oiva veto, koirat sai nauttia täysin rinnoin maalaiselämästä, samoin me.




Lauantaina oli sitten suuri päivä, kun perheemme kasvoi pienellä 9 viikkoisella shetlanninlammaskoiralla. Se on niin hieno juttu, että ansaitsee kyllä ihan oman kokonaisen tarinan ♥


Viikko huipentui sunnuntaina, kun ohjelmassa oli ensimmäinen 5km lenkki! Aikaa lenkkiin kului 34min, ihan hyvä suoritus, sanoisin!

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Viisi viikkoa treeniä

Viides viikko treeniä takana. Tänään ohjelmassa oli 18min juoksua ja ilokseni voin todeta, että juoksu kulki hyvin. Tänään löysin avaimet onneen, tasainen maasto, tasainen vauhti ja sopivan viileä sää. Sillä jaksaa.

Ohjelman mukaan olon pitäisi tuntua tältä:
 "Rasvakudoksesi aimo osa on muuttunut lihakseksi, mikä saattaa näkyä jo vaa`an lukemissakin. Painosi on ehkä hieman noussut, kun lihasmassa on kasvanut. Joka tapauksessa huomaat varmasti, että kehossasi on tapahtunut näkyviä muutoksia. Esimerkiksi jalkasi ovat kiinteämmät ja lihaksikkaammat" 

Valitettavasti vain vaa`an lukema on muuttunut, muu ei. Läski on ja pysyy. Mutta olo on parempi. Kroppa kaipaa proteiinia, ehkä se hieman kertoo sitten jostain. Olen tyhjentänyt kaupat tonnikalasta ja raejuustosta, voisin syödä niitä loputtomiin. Ostin myös kaapit täyteen magnesiumia, ihan vain varuilta.

Mutta tänään tapahtui myös jotain muuta ihanaa. Toivon todella, että huomenna saan jakaa tämän ilouutisen teidän kanssa  ♥  pus.