tiistai 25. syyskuuta 2012

Syksy ♥

Syksy on taas täällä!



Olen ehdottomasti syksy ihminen. Minusta on ihana katsoa kun puut vaihtavat väriä ja lehdet pikkuhiljaa putoavat. Iltaisin on pimeää ja saa sytyttää kynttilöitä. Voi käpertyä sohvan nurkkaan villasukat jalassa ja olla vaan. Tai ottaa vaikkapa käsityön esille. Teeveessä alkaa pyöriä uusia, kivoja sarjoja. Näkee kun ensilumi sataa ja tulee pikku pakkanen. Ulkona on ihanan raikas sää ja aurinkoisista keleistä osataan ottaa kaikki ilo irti.



Syksyyn mahtuu myös paljon vesisadetta,ankeutta ja harmaata. Ja ne marraskuun loskakelit. Koira on aina pestävä lenkin jälkeen. Ulos pitää osata pukeutua oikella lailla. Lehdet tippuu puista pois ja kaikki kaunis tuntuu kuolevan pois. Mutta silti syksyssä on sitä jotain.

Useasti olen karannut loppusyksystä etelään lataamaan akkuja ja täyttämään aurinkovarastoja pitkän talven varalle. Tämä on varmasti osa syy, miksi pidän syksystä. Tietää että pääsee reissuun. Tämän syksyn reissu tulee olemaan erilainen. En lähde täyttämään aurinkovarastoja enkä lähde etsimään etelään karannutta lämpöä ja aurinkoa, päinvastoin. Sunnuntaina lähdemme Lappiin. Keskelle tyhjyyttä ja kaamosta. Pimeään ja hiljaiseen pohjoiseen. Uskon, että akut tulee ladattua tänä vuonna paremmin kuin koskaan.
Siellähän on syksy  ♥


torstai 13. syyskuuta 2012

Valmistujaisjuhlat


Kaiken tämä kiireen ja aikuiseksi tulemisen (kuten minä tätä työelämää nimitän)  keskellä olen unohtanut julkaista postauksen valmistujaisistani! Mutta kun tekstikin oli jo miltei valmiina, ajattelin julkaista sen nyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Valmistuin siis toukokuussa sairaanhoitajaksi Kuopion Savonia AMK:sta. Työt ja tämän aikuisen elämänhän olin aloittanut jo maaliskuussa, samalla kun koulu loppui. Mutta virallisesti juhliani ja todistustani juhlittiin toukokuun lopulla perhepiirissä. Juhlat vietettiin meidän muuttopuuhista ja hassusta asumismuodosta johtuen kummitätini luona Siilinjärvellä.

Ensin meillä oli perjantaina pienimuotoinen juhla koululla, jonka jälkeen siirryimme limusiinillä (jep!!) jatkoille Amarilloon. Täältä juhlat jatkuivat aina sataamaan saakka, joista itse kylläkin livistin puolen yön aikaan kuin Tuhkimo konsanaan. Syykin tähän oli hyvä -aamulla anivarhain piti olla tukka ojossa ottamassa sukulaisia vastaan!



Lauantaipäivän juhla oli ihana ja ikimuistoinen. Ruokapöytä notkui ihania herkkuja, kaikki ihanimmat oli läsnä ja kelikin oli mitä mainioin! 







Canon EOS 600D

Vihdoin ja viimein meidän talouteen saatiin kunnon kamera!

Oltiin haaveiltu kyseisestä järjestelmäkamerasta jo pitkään, mutta jostain syystä aina hannattiin. Käytiin saman tyylistä vehjettä jo katsomassakin vuosi sitten, mutta jostain syystä kamera jäi kauppaan. Samoin se jäi viime jouluna, vaikka molemmat sitä oltiin haluttu.

Nyt sitten yksi yövuoro keksin, että haluaisin pohjoisen reissulla (jep, me lähdetään reissuun!!!) hyviä valokuvia ja heti aamulla sitten kerroin Timolle haaveistani. Sen enempää miettimättä me sitten ajettiin Giganttiin, ja ostettiin kamera! Eikä mikä tahansa kamera, vaan Canon EOS 600D, hyväksi kehuttu järjestelmäkamera harrastuskäyttöön. Ja hyvä se on ollutkin. Kovasti ollaan lueskeltu opuksia ja yritetty oppia, mutta vielä on matkaa näihin huippufotoihin, joita haaveilen ottavani kolmen viikon kuluttua pohjoisessa. Mutta on siis vielä kolme viikkoa aikaa oppia! :)

Muutamia harjoitusfotoja ollaan jo räpsitty ja kokeiltu eri asetuksia. Niitä kun vaan tuntuu olevan loputtomiin...