keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Pieni potilas

Minun pieni Lenni on kipeä :(

Onneksi kyse ei ole kuin silmätulehduksesta, mutta silti. Silmä oireili jo jonkun aikaa, punoitti ja rähmi. Putsasin sitä ahkerasti, sairaanhoitaja kun olen, ja laitoin siihen jopa antibioottivoidetta. Kokeilin myös kamomillateetä, se auttaa kuulemma joillakin koirilla. Ei auttanut Lennillä. Maanantaina sitten soitin tohtori Paavolle, ja Paavo määräsikin Lennille silmätippoja. Siinä tutkiessa Lenni sitten puisteli päätään, jota se oli harrastanut koko sunnuntain. Luulin, (ja niin luuli tohtorikin) että kyse on korvatulehduksesta, vaan ei ollut. Paavo tutki Lenni aika tarkkaan, mittasi kuumeen ja antoi lääkettä. Meitä käskettiin seurata jatkuuko pään puistelu, ja tulla uudelleen jos jatkuu. Ja jatkuhan se.

Soittelin tohtorille sitten heti seuraavana aamuna, ja saatiin puhelinreseptillä antibioottia. Samalla tohtori määräsi Lennille sairaslomaa... Nyt on hankifutis ja muukin kova talviurheilu pannassa hetken aikaa. Hangessa möyriminen, tuuli ja viima  kun voi kuulemma pahentaa silmätulehdusta. Nyt siis otetaan rennosti ja toivotaan pikaista paranemista!

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Hetkiä ja tunteita



Nyt on hommat pahasti rästissä, kun tässä nyt on ollu puuhaa yllin kyllin. Harkka+Lenni, ei siinä paljon muuta ehdi tekemään. Nyt viikonloppuna juhlittiin Timon insinöörinpapereita, niin siitäki syystä on tietokone hommat jääny vähä vähemmälle. Tosiaan, nyt on talossa virallisesti insinööri, paperit mies sai 20.2 ja oon niin ylpee <3 Juhlittiin viikonloppuna pienellä kaveriporukalla mökillä, suvulle on kahvikekkerit sitten erikseen jahka ehditään järjestää. Keli oli mökillä taas kohdillaan, muutaman asteen pakkanen ja aurinko :) Pelattiin viikonloppuna hankifutista, ajettiin jäärallia, saunottiin ja grillailtiin. On nuo mökkiviikonloput vaan niin kivoja!

Lepa lumitöissä

Hankifutis

Voittajatiimi!

Lenni nauttii :)
Haaste on pahasti kesken, joten nyt täytyy ottaa oikea loppukiri! Tässä siis rästiin jääneitä kuvajulkaisuja..

Hetki
Tunteet             
Täällä minä asun

Teema "erilaiset"