Joulua odotellessa

Syksy on ehtinyt kääntyä jo joulun odotuksen puolelle. Blogi on ollut hissun kissun sitten lokakuun, ja syy tähän on lienee monelle tuttu, ystävämme kiire. Tässä joulun alla kun tuppaa olemaan aina kaiken näköistä kissan ristiäistä sun muuta mukavaa, kuten vaikkapa pikkujouluja...

Tärkeimmät kuulumiset lienee talorintamalta. Tässä ollaan etsitty syksy kovalla tohinalla tonttia, mutta kappas -ei sitäkään niin vain löytynyt. Ei kyllä jotenkin yllättänyt. Mutta sen sijaan ollaan lämmitelty uudestaan ajatusta siitä keltaisesta, lämminhenkisestä, (minun) unelmien puutalosta. Katsotaan kuinka käy.

Taloetsintöjen keskellä olen toki ehtinyt puuhastella paljon muutakin. Arki kun tuppaa pyörimään työn teon, koirien ja huushollauksen ympärillä, niin me päätettiin ottaa suvun naisten kanssa pieni irtiotto arkeen ja käydä minilomalla Tallinnassa. Luvassa oli siis Tallinnan joulutori, jossa olen jo kertaalleen aiemmin käynyt. Joulutorilta mukaan tarttui muutama joululahja ja itselle jotakin pientä. Pääpaino reissulla oli kuitenkin hyvässä ruuassa ja hyvässä seurassa. (kuten meidän reissuilla usein on...)

Heti Tallinnan miniloman jälkeen vuorossa oli viime vuoden tyyliin Raskasta Joulua konsertti Kuopion musiikkikeskuksella. Ai että voikin isot miehet laulaa komeesti! Meitsihän oli yhtä kananmunaa (lue kananlihaa) konsertin alusta loppuun.

Toki joulun odotukseen kuuluu myös perinteiset joulukorttikuvaukset, jotka ovat omanlaisensa ponnistus sekin.... Näin sujui meidän korttikuvaukset tänä vuonna:

... pienien alkuvaikeuksen jälkeen siis saatiin kuin saatiinkin yksi kelvollinen otos. Ei siis hikoiltu turhaan tänäkään vuonna!

Kaiken tämän kiireen keskellä ehdittiin kuitenkin rauhoittua yksi viikonloppu mökillä ystävien kanssa. Ohjelmassa oli ulkoilua, hyvää ruokaa, ulkoilua, hyvää ruokaa, päiväunet ja hyvää ruokaa. Kertakaikkisen rentouttava viikonloppu siis kyseessä.

Pian häämöttääkin jo alkava joululoma. Kyllä, luit oikein -LOMA. Ensimmäistä kertaa jouluna minä saan olla kotona, eli siis anoppilassa ja vaan olla. Ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen minun ei tarvitse lähteä jouluaattona myymään maitoa S-markettiin taikka hoitamaan mini-ihmisiä. Tänä jouluna minä vain olen.

Syksyn kuulumisia

Syksy on lähtenyt oikein hulinalla käytiin ja tästä syystä blogikin on viettänyt hiljaiseloa. Reissun jälkeen on tapahtunut yhtä sun toista, kiirettä piisaa vähän joka saralla. Ollaan etsitty kovasti sitä omaa unelmien taloa. Painottaisin erityisesti sanaa unelmien talo.Miten voi yksi talo olla niin kiven alla??? Usko kait tässä alkaa mennä. Ja hermot. 

Huolta on aiheuttanut myös Pörrin sairastelu. Pieni kisu sairastui taas, ja virtsakiteethän ne siellä kummitteli. Tällä kertaa tunnistettiin oireet hyvissä ajoin, ja selvittiin vähän vähemmällä kuin viimeksi. Erikoisruokavalio on taikasana tässä(kin) asiassa. Mikä ihme näitä meidän karvajalkoja vaivaa, kun kaikilla on joku kallis ruokavalio?

Mutta jos jotain huonoa niin toki jotain hyvääkin. Pennun reuhake eikun kasvaa! Rico täytti jo 5kk ja on kyllä oikea sydänten valloittaja! Arki pennun kanssa on suht helppoa, muutamia kakkavahinkoja lukuun ottamatta meillä on mennyt tosi hyvin. Syksy on näyttänyt myös ilmojen puolesta parhaita puoliaan, ja meillä ollaankin ulkoiltu ahkerasti. Parasta lenkkiseuraa on ehdottomasti anoppilassa, jossa koiria vilisee kuin kissoja vilkkilässä. (ai että minä inhoan näitä sanontoja! ja sitten vielä tyhmä käytän niitä!) ja mikäpä oiskaan sen mukavampaa kuin että koirilla on lenkkiseuraa toisistaan, samoin omistajilla.

Koko kööri aamulenkillä

Rico 5kk

Töihin liittyen vietin muutaman päivän isolla kirkolla, elikkäs siis Helsingissä. Valtakunnalliset päihde- ja mielenterveyspäivät oli pullollaan yhteistyötahoja, seminaareja, paneelikeskusteluja ja alan ihmisiä. Reissu oli varsin hulvaton, oikea piristysruiske tähän syksyyn. Kotiin tuomisina oli valtava pino kyniä ja muuta sälää, kipeät vatsa- ja poskilihakset (ai miten niin naurettiin muka?!) kamalat univelat ja muutama ajatus kannabiksesta. Siinäpä reissun tärkeimmät.

Sillä välin kun minä olin firman piikkiin pitämässä hauskaa Helsingissä, (eikun siis kouluttautumassa) Kultainen Unelmani täytti 2v! Aika rientää niin hurjaa kyytiä, että en meinaa pysyä perässä.

Kultainen Unelma 2v

 1.10 meillä muistettiin myös enkeli-Roopen syntymäpäivää ♥  Tänä vuonna pappa olisi täyttänyt 15v.

Tämä syksy on ollut kyllä synttäreitä täynnä. Tänään juhlittiin pienesti 50-vuotiasta isääni, ja eilen juhlittiin niin ikään 50-vuotiasta Timon tätiä. Mutta koska ilon aiheita ei ole koskaan liikaa, niin siksi elämässä pitää juhlia. Ensi viikonloppuna juhlitaan kaveriporukalla Tahkolla. Ihan vaan juhlimisen ilosta.

Kylmästä lämpimään

Viime perjantaina lennettiin kylmästä lämpimään. Syksyn odotetuin hetki koitti vihdoin ja viimein, vuorossa oli lomamatka Kreikan saarelle, Corfulle.

Itse reissu starttasi jo torstaina, kun ystävämme tulivat noutamaan meitä uuden karhealla mersulla. Laukut saatiin nippa nappa sullottua takakontiin jonka jälkeen suunnattiin mersun nokka kohti Lohjaa. Yövyimme Lohjalla Villen kummien luona (jossa söimme muuten reissun parhaat ruuat!!) ja siitä matka jatkui aamuyöllä kohti lentokenttää. Heti kentällä saimme huonoja uutisia, kone tulisi myöhästymään teknisen vian vuoksi. Onneksemme tämä viivästys ei ollut kuin 50min ja pian pääsimme jo taivaalle. Lentäminen oli yhtä epämielyttävää kuin muistelinkin, ahtaanpaikankammoiselle lentokone ei ole se paras paikka. Laskeutuessa korvaan koski taas niin maan p*rkeleesti. Mutta kaikki tämä inhottavuus unohtui kun lentokoneen ovet aukesivat. Ah! Vihdoinkin!

Ensimmäinen päivä meni toipuessa matkustamisesta ja univeloista (ja Sannilla ja minulla kolmen yövuoron putkesta) Edellisen yön unet kun olivat jääneet muutamaan hassuun tuntiin. Sää Corfulla oli pilvinen mutta ei annettu sen häiritä. Makoiltiin uima-altaalla, tutustuttiin lähihuudeihin ja syötiin navat täyteen herkkuruokaa. Sänky kutsui itse kutakin kello hyvissä ajoin.

Toinen päivä starttasi huomattavasti virkeimmissä merkeissä. Kunnon yöunet teki tehtävänsä ja oltiinkin aamulla jo klo 8.30 juoksulenkillä uusissa maisemissa. Päivästä vaikutti tulevan lämmin, joten heti juoksulenkin jälkeen suunnattiin rannalle palvomaan arskaa.

Saatuamme riittävästi rannalla makoilusta päätettiin lähteä tutustumaan viereiseen kylään, Arillakseen, jonne oli surkean kartan mukaan matkaa n.2km oikotietä pitkin. Tämä "oikotie" osottautuikin varsin haastavaksi löytää. Minun seikkailumieli oli koetuksella heti alusta asti, mutta sitkeästi roikuin muun porukan mukana. Matkan aikana nähtiin paljon kauniita maisemia, ja eksyttiin puoli vahingossa ihanaan kahvilaan joka oli korkean harjun päällä. Maisemat kahvilasta oli jotakin niin kaunista!!

Aurinko ehti jo laskeutua, mutta porukka (en minä!!) halusi edelleen löytää tuonne naapurikylään, jonka nimenkin ehdimme jo unohtaa. Näin ollen paikka ristittiin Arizonaksi. Korkean harjun päältä nähtiin (tai siis oltais nähty jos olis ollu valosaa...) että alapuolella tämä pikkuinen Arizona olisi, jos vain keksittäisiin reitti alas. Muu porukka oli edelleenkin hyvin seikkailumielellä ja eikun vaan lähdettiin etsimään polkua harjulta alas kylään. Minun seikkailumieli oli jo TODELLA koetuksella ja ehkä muillakin alkoi jo hieman pinna kiristyä minun naristessa koko ajan. Kuin ihmeen kaupalla me lopulta löydettiin tuonne kylään ja pikimmiten mentiin syömään (tyypit  selvästi ties miten minut saa hiljaiseksi...) Valitettavasti ravintolan valinta vaan ei mennyt ihan nappiin, ruoka oli huonoa ja palvelu hidasta. Kello oli tässä vaiheessa iltaa jo todella paljon ja houkutus hotellihuoneen sängystä alkoi kasvaa kasvamistaan. Oli vain yksi ongelma: miten pirussa me löydetään takas omaan kylään? Takseja ei ollut mailla halmeilla, ja tarjoilija tiesikin kertoa meille että taksin tilaaminen toisesta kylästä tulisi meille todella kalliiksi. Jäi siis vain yksi vaihtoehto: kävellään. Arvaatte varmaan millä levelillä minun seikkailumieli oli? ;) ei naurattanu ei. Olin aivan satavarma ettei löydetä omaan kylään enää ikinä, mutta luojalle kiitos Villestä, joka oli käynyt aamulla juoksemassa näillä huudeilla ja Ville tiesi kuin tiesikin reitin kotiin. Voi sitä onnen tunnetta.

Sunnuntaiaamu valkeni Agios Stefanoksessa aurinkoisena ja lämpimänä. Muutama tunti rannalla maattuamme me saatiin Timon kanssa löhöilystä tarpeeksemme ja me päätettiin lähteä tutustumaan saareen. Takseja kun siellä ei toden totta ollut, niin päätettiin turvautua mönkijään ja omiin ajotaitoihimme. Siitäkös vasta riemu repesi! Tuo mönkijällä ajo oli parasta lystiä koko reissussa ja halpaakin vielä. Ajon aikana nähtiin paljon huikeita maisemia, kuvat puhukoot puolestaan.

Jo sunnuntai-iltana oltiin päätetty, että maanantai on pyhitetty mönkijöille, ja lähdetään koko kööri tutustumaan läheiseen Sidarin kylään. Hetken näytti huonolta, kun maanantai aamuna vettä tuli kuin Esterin sieltä, mutta onneksemme sade loppui aamupäivästä ja pääsitin matkaan. Yli-ihanat mönkijävuokraamon pojat iski meille kartat käteen (mönkijän avainten lisäksi) ja näytti meille muutaman paikan jossa meidän kannattaisi ajella. Ja todellakin kannatti!

Ensimmäisenä suunnattiin mönkijät kohti Cape Drastis- nimistä paikkaa ja voi elämän kevät mikä näky meitä odotti! Paikka oli uskomattoman kaunis, tuulen ja aaltojen muovaama niemi.

 Seuraavan vuorossa oli Canal D`amour, rakkauden kanaali. Paikka oli myöskin jotain uskomatton hienoa, katsokaa vaikka itse!

Iltapäivästä tutustuttiin sitten siihen itse Sidariin, joka nyt ei ollut kylää kummempi. Pahanhajuinen uimaranta ja jokunen kauppa enemmän kuin omassa kylässä. That`s it.

Mönkkäreissun loppupuolella eksyttiin toisistamme, S ja V suuntasivat mönkijänsä hieman eri reitille kun me, ja kun todettiin ettemme enää löytäisi toisiamme, päätimme Timon kanssa lähteä tutustumaan valosan aikaan tähän "Arizonan"-kylään jossa seikkailimme pimeällä. Arillas oli pieni rantakadun varrella oleva kylä, mutta mahtavat aallot me sieltä löydettiin!

Mahtavat oli aallot omallakin rannalla, ja Timon pitkin päästä vielä iltauinnille mereen.

Tiistaipäivä oli pyhitetty Corfu Townille, eli pääkaupunki Kerkyralle. Kyyti sinne meinasi aiheuttaa hieman harmaita hiuksia, kun niitä takseja ei todellakaan ollut ja matkaa oli kuitenkin 40km. Hetken harkitsimme jopa mönkijää, mutta lopulta kallistuimme linja-autoon. Kaupunki ei ollut kummoinen, iso ja likainen. Vanha kaupunki oli kuitenkin näkemisen arvoinen ja sieltä saatiin tehtyä muutamia ostoksia. Pojat halusivat tutustumaan keskiaikaiseen (?) linnoitukseen ja päivän päätteeksi suunnattiinkin sinne. Linnoituksen raunioissa oli tukalan kuuma, mutta maisemat olivat näkemisen arvoiset.

Keskiviikkona oli reissun ehkä odotetuin päivä, reissu Aqualandiin. Itselleni vesipuisto oli suuri pettymys, Falirakin (Rodos 2011) vesipuiston jälkeen tämä vesipuisto oli pieni ja kälyinen, mutta muut saivat näistä muutamistakin liukumäistä riemun irti! Itsehän en edes juurikaan liukumäistä perusta, joten loppujen lopuksi ihan sama. Illalla oltiin hotellilla takas vasta seiskan aikaan, ja kaikilla oli kiljuva nälkä, kamalan väsymyksen lisäksi. Yhteistuumiin valuttiin lähimmäiseen pitseriaan mikä hotellin läheltä löytyi, ja ei ollut kyllä ollenkaan hassumpi valinta illan ruokapaikaksi! Nam!

Viimeinen reissun virallinen päivä oli kaikkein kuumin, ja suunnattiinkin heti aamusta rannalle. Aurinko poltti niin kuumasti, ettei rannalla jaksanut ihan kamalan kauaa olla. S ja V jäi vielä palvomaan arskaa, mutta me Timon kanssa suunnattiin suihkun kautta pakkaamaan tavaroita. Illalla tehtiin vielä viimeiset ostokset omasta pienestä kylästä ja suunnattiin ravintolaan herkuttelemaan.

Perjantai-aamuna anivarhain kello herätti meidät ja oli aika suunnata kohti Kerkyran lentokenttää. Kotiin saavuttiin "pienen" mutkan kautta myöhään perjantai-iltana. Väsyneinä, mutta onnellisina <3

Tahtojen taistelu

Minä tein sen. Viime lauantaina taistelin Kuopio Maratonilla 10km. Aikaa koitokseen kului 1h 9min. Maaliin tullessa oli voittajafiilis, aikakin parani muutamilla minuuteilla. Ensi vuonnakin aion taistella. Ainakin sen 10km.

Mutta nyt se ansaittu loma. Huomenna kutsuu Kreikan lämpö!

Taistelua

Viime viikonloppu ja tämä viikko on vierähtänyt taistelun merkeissä. Ensiksi taisteltiin hengestä, tai siis kissa taisteli. Alkuviikko taisteltiin jotta saatiin kissa pissimään ja nyt on taisteltu jotta kissa saadaan syömään ja juomaan. Tällä hetkellä tilanne näyttää viikonloppuun verraten varsin hyvältä, mutta ihan vielä en uskalla huokaista helpotuksesta.

Pikkuinen Pörri kissamme meni yllättäen huonoon kuntoon perjantaina iltapäivällä. Kisu oli voipunut ja tarkemmin kissaa seurattuani huomasin ettei se saa pissittyä ollenkaan. Eihän se auttanut kuin kiikuttaa kissa yötä vasten eläinlääkäri päivystykseen. Meidät otettiin onneksi kiireellisenä sisälle ja Pörri pääsikin melkein heti unten maille. Pissiä ei tosiaan tullut, eläinlääkäri ei saanut edes painelemalla virtsarakkoa tyhjäksi. Lopulta ei auttanut kuin katetroida kissa ja samalla otettiin liuta kokeita. Huomattiin, että kissa oli jo kuivunut, munuaisarvot oli koholla, virtsarakosta löytyi kiteitä ja pississä oli verta. Diagnoosi idiopaattinen kystiitti, ja virtsaamisen suhteen armon aikaa aamuun.
Minun tuurilla isäntä oli tietenkin mökillä ja minulla aamuvuoroon meno. Valvottiin yö kissan kanssa, aamulla klo 6 tilanne oli edelleen sama -ei pissiä. Eipä siinä paljoa auttanut kuin antaa kipulääkettä kisulle suuhun ja fillaroida itse hoitamaan toisenlaisia potilaita. Iltapäivällä hälytin jo apuvoimia mökiltä, itse puolitoista vuorokautta valvoneena kaaduin sänkyyn ja siirsin kissanhoito vuoron isännälle. Reilun vuorokauden taistelun, ruiskuruokinnan ja kovan lääkinnän jälkeen saatiin Pörri pissimään, mutta verta. Alkuviikko menikin hiekkalaatikkoa kytätessä, mutta kuin ihmeen kaupalla, kissa tosiaan alkoi pissimään normaalisti. Tähän lopputulokseen päästessä tarvittiin vielä toisen eläinlääkärin konsultaatioapua, oikeanlaista ruokaa kissalle sekä diapamia. (Kissalle, ei omistajalle) Välillä kyllä tuntui, että omistajakin olisi ollut diapamin tarpeessa, sen verran voimille tämä taistelu otti.
Tällä  hetkellä kissa nukkuu onnellista unta antibiootin, kipulääkkeen sekä diapamin turvin. Pissiä tulee ja ruoka maistuu jo melko hyvin. Ruisku juottaminen jatkuu varuilta edelleen. Painoa on saatu takaisin jo hitusen verran, ehkä se on terveen merkki :) Toivottavasti tämä taistelu saa onnellisen lopun.

Ja taisteluhan ei lopu suinkaan tähän. Lauantaina on vuorossa tahtojen taistelu, Emma vs. Kuopio Maraton. Luvassa on siis lopullinen päätös tälle kesän kestäneelle juoksu-urakalle. Saa nähdä kuinka tytön käy. Aion taistella.

Kymppi

"Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä. Jippikayjei-hei-hei, sä tsiigaat voittajaa!"

Olo oli eilen todellakin laulunsanojen mukainen! Ensimmäinen kymmenen kilometriä on juostu. 11 viikkoa (tai siis 12 jos tarkkoja ollaan, tuplasin yhden viikon...) juoksuohjelmaa on takana. Takana on myös armoton määrä työtä, verta, hikeä ja kyyneliä. Mutta minä tein sen. 

Aikaa tuohon kympin juoksuun kului 1h 13min. Enhän minä nyt mikään lännen nopein ole, mutta olen silti ihan tyytyväinen aikaan. Itse olin ajatellut, että tunti ja vartti voisi olla realistinen. Liekö syy onnistumiseen sitten äidin, joka tsemppasi minua hienosti pyöräillen koko 10km vierellä? Osa syy onnistumiseen on ainakin Cheekin ja Kaija Koon, jotka pauhasi vuoronperään minun korvissa. Kiitokset ovat ansainneet myös rakkaat työkaverit, jotka ovat vittuileet armotta ja vinoilleet, että niinköhän tyttö juoksee. Se on antanut kummasti lisäpotkua urakkaan ;) 


Ainiin, suuri kiitos vielä niille, jotka oikeasti uskoivat minuun ja tähän urakkaan. Ehkä siksi minäkin uskoin ♡