maanantai 20. huhtikuuta 2015

Vauvakuvaukset

Ne jotka tuntevat minut kuin omat taskunsa, eivät tule ihmettelemään tätä kyseistä postausta yhtään. Raahasin nääs kuukauden ikäisen pikku muijan Kiuruvedelle studioon, ajatuksena saada muijasta ammattilaisen ottamia vauvakuvia. Ja niille, jotka nyt siunailevat että kuinka veinkään NUIN pienen lapsen kuvattavaksi tiedoksi, olisin vienyt neidin jo kahden viikon iässä jos olisin itse ollut paremmassa hapessa. Tarkoitus oli saada kuvia vastasyntyneestä joka on vielä kippura-asennossa, mutta reissu päästiin tosiaan totetuttamaan hieman alkuperäistä suunnitelmaa myöhemmin ja näin ollen muija oli juuri siinä asennossa kun sattui huvittamaan. Sen lisäksi että asennot päätti neiti itse, hän päätti myös olla hereillä kuvissa. Alkuperäinen ajatus oli kuvata nukkuvaa lasta, mutta koska tämä Tipu Topakka nukkuu päivällä vain mikrounia, 99% kuvista on hereillä olevasta lapsesta.

Anyway, kuvauspäivä oli aivan huikea kokemus. Pikku muijan mielipidettä en nyt pääse kysymään, mutta muija viihtyi kameran edessä hyvin. (selvästi äitinsä tyttö) Siitä voisi päätellä että tuskin lapselle tästä traumoja jäi. Sen sijaan muistoksi jäi läjä toinen toistaan huikeimpia otoksia.

Päivän mahdollisti äitini tuttu Riitta, ja aion kyllä jatkossakin vaivata Riittaa ideoillani. Kuvatessa vierähti tunti jos toinenkin, rekvisiittaa vaihdettiin tuon tuosta ja välillä toki piti tankata pikku muijaan maitoa ja meihin aikuisiin kahvia. Kirsi-mummu toimi viihdytysjoukoissa, rekvisiitan vaihtajana, vaipan vaihtajana, syöttäjänä, ideoijana ja pissin luuttuajana (pissi saattoi karata muutaman kerran, nakupellenä kun oltiin)  ja täytynee myöntä että päivä ei olisi onnistunut ilman tuota touhu-mummua. Suuri kiitos siitä(kin).

Voin lämpimästi suositella Riittaa kuvaajana ja vauvakuvausta ylipäätään, mutta älkää hitossa lähtekö siihen touhuun yksin! Ylimääräiset kädet eivät ole tässä touhussa pahitteeksi.


Sinä päivänä kun Luoja teki sinut
Hän ei muuta tehnytkään
Heräs aikaisin, otti kynän käteen
Rupes siinä piirtämään

Päivä kului, mut hetkenkään lepoa
Piirtäjä ei kaivannut
Aivan niin kuin olis hurmoksessa ollut
Mestari valmisti sut

Se kuva oli kaunis
Oi ,ihme suorastaan
Muodon jumalaisen sai
Kuvan viereen hän merkkas ettei suhun
Päde kuolevaisten lait

Niille jotka yhä epäilevät Luojaa
Sanon vastaukseksi vaan
Että jos ne edes kerran näkis sinut
Kaikki rupeis uskomaan

-Anna Puu Mestaripiirros-