sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Nightwish- huumaa!!!

Nightwishin maailmankiertue starttasi 2.3.2012 Joensuu areenalla. Areena oli täpötäysi ja tunnelma sen mukainen! Tosi fanihan käy maailmankiertueella kaksi kertaa, joten viikon päästä vuorossa oli Jyväskylä. Äiti tarvitsi seuraneitiä, ja minä sitten uhrauduin ;)

Konsertti ei ollut loppuunmyyty, mutta väkeä oli pilvin pimein. Näiden kahden konsertin perusteella minusta on tullut suuri Anette-fani. Aiemmin olen ollut vannoutunut Tarjan kannattaja, mutta Anette kyllä lauloi tien sydämeeni! Olen moneen kertaan ääneen puinut sitä, kuinka Anette ei pärjää äänellisesti biiseissä, jotka on suunniteltu Tarjalle. Mutta eihän se tarvitsekaan. Tuomas on tehnyt uusia biisejä, jotka on Anetelle ja NE ON HUIKEITA! Suuri suosikkini on The last ride of day.









sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Lenni 5kk

!
Lenni 5kk
Hurjaa, miten tämä aika kiitää! Äitin pikku vauva on jo 5kk! <3 Painoa on hienot 21kg, ja kaikki on mennyt hienosti silmätulehdusta lukuunottamatta. Silmätulehdus tuntuu olevan pirun sitkeä, antibioottitipatkaan ei auttanut, ja piti hakea jo kortisonitippoja. Nyt todella toivotaan että silmä paranee. Kuulin jopa että kyse voisi olla vilja-allergiasta?! Pitänee sitäkin vaihtoehtoa kokeilla, jos ei muuten asetu. Viikolla otettiin vihdoin käyttöön isojen poikien panta ja hihna! :) Pitäähän isolla miehellä olla isojen miesten vehkeet! Hihna ja panta on kyllä käheet! Väreiksi valittiin tietty poikien sininen. Pentupanta ja hihna jääköön kaappiin odottamaan, jahka Lenni saa joskus sisaruksen. Ensi viikon postissa odotetaan kovasti saapuvan Lennin laatan, joka laitetaan pantaan :)



Koko kööri ekaa kertaa samassa kuvassa


torstai 8. maaliskuuta 2012

Haasteen loppurutistus

Viimeisiä kuvia viedään! Haaste oli todellakin haaste, mutta hauska sellainen! Kiitos Katsulle!

Päivä 25: Kaikessa kiireessä


Kiireen keskellä ehdin äidin kanssa risteilylle Tallinnaan, eikä kelikään merellä ollut hullumpi!





Päivä 26: Naurattaa

Lenniä ihan naurattaa :)


Päivä 27: Kaksi
Jeppe&Pörri



Päivä 28: Sää
kevätsää <3


Päivä 29: Uusin kuva minusta

Laivalla maanantaina


Päivä 30: Valinnainen

Lenni 5kk

torstai 1. maaliskuuta 2012

Haaste kuvia

21.päivän kuvan teema oli "kun olin pieni". Minulla ei ole valitettavasti koneella kuvaa itsestäni pienenä, mutta minulle tuli mieleen julkaista tällainen kuva.



 Kun olin pieni, haaveilin olevani missi. Laskeskelin, että hyvä ikä (23v) olisi olla vuoden 2012 missi. Harjoittelin jo nimikirjoitustakin valmiiksi, Miss Suomi 2012 Emma. Vaan kuinkas sitten kävikään... tänä vuonna missiksi kruunattiin Sara Chafak, eikä Emma Saastamoinen...

Seuraavan kuvan aihe on "tästä olen riippuvainen". Kuvassa on ystäviä, koska en todellakaan tulisi toimeen ilman heitä <3


Päivä 23. "kesäkuva"
24. päivänä minun kuuluu julkaista kuva, jonka aihe on surullinen. Mikään ei tee minua surullisemmaksi, kuin tämä <3

Enkeli-Roope <3