perjantai 24. elokuuta 2012

Bukowski

Olen täysin menettänyt sydämeni Bukowski-nalleille. Ensimmäinen kohtaaminen näihin pehmokavereihin tapahtui Krakovassa vuonna 2007.Tuolloin ostin ensimmäisen enkeli-Bukowskin, mutta rakas harrastus ei ottanut oikein tulta siipiensä alle, koska Jeppe-kissa teki silppua tuosta arvo nallesta.

Äiti yritti elvyttää harrastustani vuonna 2009 tuomalla minulle Norjasta tulaisiksi pupu-Bukowskin. Olen säilyttänyt nallea visusti laatikossa, ettei kissa tekisi tästäkin pehmokaverista silppua. Ja vieläpä hyvällä menestyksellä!

Nyt kesällä olen vieraillut Kuopiossa ihanassa sisustuskaupassa, Jaanan kirstussa. Onnekseni Jaana on jälleenmyyjänä Bukowski-nalleille. Pitkän harkinnan jälkeen sitten uskaltauduin jatkamaan tätä rakasta harrastustani. Nyt vaan kuumeisesti mietin, missä näitä kavereitani alkaisin säilyttää, jotta heillä ei olisi yhtä surkea kohtalo kuin ensimmäisellä enkeli-kaverilla. Haluaisin ostaa lasivitriinin, jossa olisi tallessa niin muumiastiani kuin Bukowskitkin, mutta tämän hetkiseen asuntoon ei vitriini mahdu. Ideoita otetaan siis vastaan! Toistaiseksi nallet ovat saaneet olla Jepeltä ja muilta karvajaloilta rauhassa. Toivottavasti hyvä onni jatkuu ja Bukowski-perheeni pääsee kasvamaan!! <3

Baby Beauty 2009

Sophie 2012

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Sydämen tykytyksiä

Pörri-kissa se aiheuttaa tuon tuosta meille pään vaivaa. Kissa on alkanut karkailla ja tehdä omia pikku retkiään. Äkkiseltään voisi luulla, että vika on jo omistajassa!

Pörrin juhannuksen kuuden päivän karkumatka on vielä tuoreessa muistissa. Muutama viikko sitten kisu päätti lähteä tutustumaan anoppilan maille. Pörri livahti jollain ihme konstilla kellariin, ja sieltä kellarin ikkunan kautta ulos. Retki aiheutti kovasti sydämen tykytyksiä, koska anoppilan pihahan sijaitsee viitostien varrella... Kuin ihmeenkaupalla kisu kuitenkin kotiutui yön aikana,samaisesta kellarin ikkunasta mistä karkasikin. Saatte uskoa että sitä kiiteltiin yläkertaa!

Kolmas karkumatka alkoi siitä, kun järjestin ystävilleni tyttöjen illan, jossa Virpi esitteli Party lite uutuuksia. Ilta meni kaikin puolin hyvin, kunnes tyttäret olivat lähdössä ja kappas, Pörri lähti samaa matkaa! Reissu ei onneksi ehtinyt kestää kuin tovin, koska näppärä äitini juoksi kissan kiinni. :)

Tyttöjen illasta ei ehtinyt kulua kuin kaksi päivää, niin Pörri päätti taas järjestää meille hieman äksöniä. Ystävämme Matti tuli meille yökylään ja siinä illan aikana kun saunottiin sun muuta, niin huusholli tietysti kuumui mahdottomasti. Matti sitten viisana miehenä (ja ennen kaikkea meidän käskystä) ajatteli "hieman" tuulettaa mökkiä, ja tuulettikin sitten sen verran isosti, että kukas muukaan kuin Pörrihän se sitten livahti vierashuoneen ovesta pihalle! Tais siinä itse kultain muutama voimasana lipsahtaa, kun katotiin ikkunasta pihalle ja siellähän se Pörri huiteli pitkin Puijonlaaksoa...

Tästä alkoi taas melkoinen leijonaamämetsästän-leikki. Etsittiin kissa koko ilta, ja ihan hyvillä tuloksilla. Pörri hiimaili siinä lähimetsässä mutta ilman minkään näköistä aikomusta antautua kiinni. Me taidettiin Masan kanssa käydä välillä jo vähä tuulettumassa paikallisessa soittojuomalassakin..
Yöllä jahti sitten jatkui, ja niinhän se Pörri odottikin meitä kotipihalla, kun yöllä yhden aikaan kotiuduttiin. Pörrillä vaan ei vieläkään ollut aikomusta kotiutua. Hän vain ajatteli näyttäytyä. No, hyvä niin.
Yön aikana käytiin jokainen vuorollamme kurkkimassa jahka Pörriä näkyisi, vaan tuloksetta. Aamun tullen sama laulu jatkui -ei kissaa. Huoli alkoi jo olla melkoinen, kun kissaa ei näkynyt koko päivänä.. eikä iltana...
Minun ei auttanut muu kuin lähteä yön selkään töihin. Timo jäi kotiin kissavahtiin, eikä suotta. Pörri päätti kotiutua omin avuin auki jätetyn vierashuoneen oven kautta!! Meinas vähän yövuorossa hymyä pukata suupieliin, kun ilouutinen tuli kännykkään! :)

Että semmonen seikkailija tämä meidän Pörri. Ei muuta kuin seuraavaa retkeä odotellessa...





torstai 9. elokuuta 2012

Kultainen Unelma 10kk


Aika on kiirinyt hurjaa vauhtia, ja tänään minun pieni Kultainen unelmani täyttää jo 10kk <3
Uskomatonta, vastahan se oli pieni 4kg nyytti, ja nyt jo iso 30kg ukon möhkäle. Elämä pennun kanssa on ollut helppoa, Lenni on oikeasti nimensä veroinen, oikea Kultainen unelma. Vilja-allergiakin saatiin kutistumaan pelkäksi vehnäallergiaksi, mikä helpottaa koiran ruokkimista suunnattomasti. Lenni kun vielä sattuu olemaan oikea herkkusuu ja kaikki herkut ja einiinherkutkin maistuisi... sipulista lähtien.

Eilen aamulla käytiin Lennin kanssa yövuoron jälkeen aamulenkillä ja lenkki tuppasikin venyä. Meidän takapihalla on aivan ihana metsä josta Lenni ottaa kaiken ilon irti. Aamulla pienen lenkin jälkeen jäätiin heittelemään keppiä ja sainpa muutaman hyvän kuvankin pojusta napattua! :) Ilmassa oli jo ihan syksyn tuoksua, niin se vaan kesä taisi hurahtaa. Taas kerran. Nyt ei muuta kun ihania, raikkaita syksyn ulkoilukelejä odotellessa! :)

Tässä vielä muutama tuore kuva synttärisankarista!