torstai 8. joulukuuta 2011

Kultaisesta unelmasta tuli totta ♥

Kultapoju ♥


Niin siinä nyt sitten kävi. Kultainen unelma kävi toteen etuajassa. Tai minun mielestäni ei yhtään etuajassa, vaan juuri oikeaan aikaan.

Aloimme Timon kanssa katsoa tarkemmin kalenteria, ja totesimme että tähän saumaan olisi ehken vielä parempi ottaa pentu, kuin keväällä. Molemmilla alkaa olla koulu paketissa, minun tunnin tenttiä lukuun ottamatta. Ja sitten onkin edessä pitkä joululoma, molemmilla. Loma on itse asiassa pidempi, mikä on edessä keväällä. Itse uskoin loppuun asti kohtaloon, ja ajattelin että jos pentu on meille tarkoitettu nyt tulevaksi, me saamme sen. JA ME SAIMME. 


Itsenäisyyspäivänä 6.12.2011 se sitten tapahtui. Minun suuresta unelmasta tuli totta.  Kirjottaessani tätä, sylissäni nukkuu 4kg kultaista unelmaa. Ja voi tätä onnen tunnetta :) 

3 kommenttia: