tiistai 22. tammikuuta 2013

Taasko se alkaa?

Kauan meillä menikin hyvin. Sen jälkeen kun aloitettiin barffaamaan, Lennillä ei ole ollut mitään silmäoireita eikä ripulia. Elämä Lennin kanssa on tuntunut lähes normaalilta, allergiat ei ole haitanneet menoa yhtään.
Viikonloppuna vierailtiin anoppilassa, jossa Lenni sitten pääsi kissanruuan makuun, eikä siitä hyvä heilunut. Määrä tuskin oli päätä huimaava, mutta kuten eläinlääkäri meille sanoi, stressi+allergeeni on Lennille paha yhdistelmä.
Lauantai olikin Lennille oikea epäonnen päivä, kun koko perhe lähti Iisalmeen urheilemaan ja koirat (huom! KOIRAT, Lenni ei edes ollut yksin) jäi keskenään talonvahdiksi. Lenni ei moisesta järjestelystä ilahtunut, ja Lepa olikin keksinyt sillä aikaa jos jonkin näköistä kolttosta...  Lenniä stressaa tilanteet, jossa se jää yksin, tai siis ilman meitä vieraaseen paikkaan. Siihen vielä vähän vehnää sisältävää ruokaa naamariin, niin soppa oli valmis.
Sunnuntai-aamuna Lennin silmä alkoi rähmiä, ja arvasin ettei se luvannut hyvää. Maanantaina silmä olikin jo sen näköinen, että harkitsin jo tohtorin pakeille menoa. Tiistaina silmä oli vielä pahemman näköinen, vaikka stressitekijät sun muut typeryydet on minimoitu... silmä valuu edelleen kellertävää mähmää ja se on ihan tulipunainen. Jos tästä jotain hyvää pitää repiä, niin luojan kiitos kyseessä on vain toinen silmä. Lenni parka.



1 kommentti: